Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

30miles -hankkeessa veneilijöitä koulutetaan turvalliseen merimatkailuun - hankkeeseen osallistuu kuusi satamaa Suomesta ja Virosta

Kuva
Virossa opiskeltiin viime kesänä meripelastustaitoja. Jos merellä joutuu vaaratilanteeseen, pelastustaidot ovat ensiarvoisen tärkeitä. 30miles -hankkeesseen osallistuvat suomalaiset ja virolaiset ovatkin asettaneet turvallisuuskoulutuksen tärkeysjärjestyksessä kärkeen, kun Suomenlahden satamia kehitetään. 30miles -hankkeen tarkoitus on luoda toimiva piensatamien verkosto Suomenlahdelle. Siihen osallistuu kuusi satamaa Suomesta ja kuusi Virosta. Reitin varrella päivämatka satamasta toiseen on noin kolmekymmentä mailia ilman, että täytyy palata samoja väyliä pitkin takaisin. Hanketta rahoittaa Central Interrag Baltic ja se saa EU-tukea. Projekti alkoi vuonna 2015 ja se kestää marraskuun loppuun vuonna 2018. 30miles -hankkeen satamat. Turvallisuuden parantamiseksi on tehty turvallisuusvideoita veneilijöiden käyttöön. Ne antavat ohjeita muun muassa siitä, miten satamaan tullaan turvallisesti. Meripelastuskursseja on järjestetty vapaaehtoisille ja ammattilaisille. Esimerkiks

Jännitätkö esiintymistä - käännä näkökulmaa ja muuta jännitys voimavaraksi, neuvoo ammattilaulaja

Kuva
Keho rennoksi ennen laulamista, Johis Kivinen ohjaa Lauttasaaren Laulajien pienryhmää. Nyt saa kerrankin valehdella. Mene yleisön eteen. Kun joku esittää sinulle kysymyksen, vastaa mitä tahansa puuta heinää, mutta älä missään tapauksessa kerro totuutta, muusikko Johanna eli Johis  Kivinen opastaa. Lauttasaaren Laulajien kurssille osallistuva pienryhmä tekee työtä käskettyä. Mikä juhla on  tulossa? Ei missään tapauksessa joulu, vaan juhannus tietenkin. Näkeehän se siitäkin, että koivujen lehdet vihertävät. Paltturin puhuminen on hauskaa, mutta tässä yhteydessä sillä on toinenkin tehtävä kuin vitsailu. Harjoituksen tarkoitus on opettaa esiintyjää olemaan luonteva yleisön edessä. Esiintymistaidot kuten monet muutkin taidot karttuvat kokemuksen ja harjoituksen myötä. Johis Kivinen Johis Kivinen järjestää kursseja laulamisesta ja siihen kuuluu esiintyminen. Lavalle nousu on laulajalle huippuhetki, jolloin saa näyttää mitä osaa ja millainen työ on edeltänyt konserttia. Sik

Piensatamien verkosto Suomenlahdella parantaa veneilijöille suunnattuja palveluita

Kuva
Hiekkarantaa Narva-Jõesuussa. Kuva Jevgeni Timosukilt Itäiselle Suomenlahdelle tulee lähivuosina uudistettu piensatamien verkosto. EU:n tukemassa 30miles -hankkeessa luodaan piensatamiin palveluita veneilijöille. Ympäristöystävällisyys on tärkeä painopiste palveluiden rakentamisessa. Hankkeessa on mukana kuusi satamaa Suomesta ja kuusi Virosta. Reitin varrella päivämatka satamasta toiseen on noin kolmekymmentä mailia ilman, että täytyy palata samoja väyliä pitkin takaisin. Kartta 30miles -hanke. Suomesta mukana ovat Porvoon Marina, Loviisan Laivasilta, Pyhtään Keihässalmi,  Kotkan Kantasatama, Haminan Tervasaari ja Virolahden Klamila. Virossa 30miles -hankkeeseen osallistuvat Narvan, Narva-Jõesuun ja Eisman satamat. Viimsin kunnasta on mukana kaksi satamaa, Kelnase ja Lappneeme ja Tallinnasta Seaplane-satama. 30miles -hanketta rahoittaa Central Interrag Baltic. Hanke käynnistyi vuonna 2015 ja jatkuu marraskuun loppuun vyonna 2018. Virossa hanke on lähtenyt hyvin käyntii

Vanhasta pöytäliinasta syntyy ihana nalle - Hannele Kinnunen saapuu Liperistä saakka myymään käsitöitä naistenjoulumessuille

Kuva
Hyllyllä istuu suloisia kirjailtuja nalleja ja kettuja. Tangoissa roikkuu Marimekon kangaista tehtyjä ja pusukoita ja kasseja. Pöydällä on koruja ja joulun henkeen sopivista kangaista tehtyjä  tarjoiluvateja.   Artesaani Hannele Kinnunen on saapunut Wanhan Sataman naistenjoulumessuille Liperistä Pohjois-Karjalasta saakka. Tämä on viides kerta, kun myy tuotteitaan naistenjoulumessuilla. "Helsinkiin on aina kiva tulla myymään tuotteita. Messuille tulee paljon ihmisiä ja helsinkiläiset ostavat mukavasti tuotteita", Hannele Kinnunen kiittää. Hänen ideologiansa perustuu kestävään kehitykseen ja kierrätykseen. Vanhoista verhoista, liinoista ja kankaista saa uusia tuotteita. Kinnunen etsii kankaita kirpputoreilta ja antaa niille uuden elämän esimerkiksi leikkikaluna. Kinnunen on näppärä käsistään ja käsityötaitoja hän jakaa myös muille opettaessaan Joensuun seudun kansalaisopistossa. Hän järjestää muun muassa nallekursseja. Siellä muunellaan kaavoja ja ommellaan oman näkö