Metsälintu Pahkinen tanssii nunna Ávilan Teresan tarinan - älä ajattele paljon, vaan rakasta paljon


Metsälintu Pahkinen eläytyy Avilan Teresan ajatusmaailmaan. Kuva Johanna Hurme

Ilta pimenee Tuusulan vanhan puukirkon ikkunoiden takana. Muutama spottivalo valaisee hämärää kirkkoa ja luo taianomaista tunnelmaa.
Alttarin eteen astuu mustiin pukeutunut vaaleatukkainen nainen. Hän on nunna Ávilan Teresa, jonka tarinan  tanssija Metsälintu Pahkinen kertoo tanssiteatteriteoksessa Sisäinen linna.

Tanssi ja monologi vievät 1500-luvun Espanjaan, joka vaurastui ja jossa kulttuuri kukoisti. Varjon maahan loi inkvisitio. Harhaoppisia käännytettiin viralliseen uskoon ja kirjoja poltettiin roviolla.

Ávilan Teresan (1515-1582)  suku oli käännytetty julkisesti Espanjan inkvisition aikana juutalaisuudesta.
Tuusulan kirkko. Kuva Johanna Hurme
Metsälintu Pahkinen tanssii julki Teresan tunteet noin tunnin esityksessä: rakkauden kirjoihin, tuskan kun niitä poltetaan, uskonnollisen heräämisen, joka johtaa omaan kirjoittamiseen ja luostareiden perustamiseen.

Teresa halusi, että naiset saivat oikeuden rukoilla hiljaa. Niin hänkin teki etsiessään yhteyttä omaan hengellisyyteensä. Pääteoksensa Sisäinen linna hän kirjoitti kahdessa kuukaudessa 62-vuotiaana. Teresan kuuluisin lause oli: "Älä ajattele paljon, vaan rakasta paljon."

Metsälintu Pahkisen tanssissa on syviä tunteita, kulmikuutta ja suuria linjoja. Hän käyttää hyväksi ristikirkon käytävät ja tulee hyvin lähelle yleisöä pienessä ja intiimissä kirkossa. Musta puku vaihtuu valkoiseen pukuun, johon on upotettu valonlähteitä. Kasvot häviävät pimeyteen. Tuntuu siltä kuin valkoinen enkeli liikkuisi pimeässä kirkossa. Kuolemansa jälkeen Teresa julistettiin pyhimykseksi.

Taustamusiikki koostuu pääosin kirkkolauluista. Mukana on muutama gregoriaaninen kirkkolaulu, jotka Tuula Saarensola tulkitsee syvällä äänellään kauniisti.
Tanssija valopuvussaan. Kuva Sirpa Pääkkönen

"Uskon taiteen voimaan. Taiteella voi päästä käsiksi myös siihen sanattomaan aineeseen, joka pakenee tieteen valokeilasta kohti hämärää, kohti tajuntamme reuna-alueita. Siksi tanssiteos Sisäinen linna". Metsälintu Pahkinen kirjoittaa käsiohjelman saatesanoissa.

Tuusulan kirkossa on vielä kaksi esitystä  tanssiteatteriteoksesta Sisäinen linna pe 24.3 klo 19 ja pe 31.3. klo 19.


Koreografia, konsepti ja tanssi Metsälintu Pahkinen
Valo- ja äänisuunnittelu Severi Haapala
Puvustus Jaana Haaksiluoto
Valokuvat Johanna Hurme

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kattohaikara viihtyy Virossa – risumaja puhelintolpan päässä kelpaa asunnoksi kesästä toiseen

Грузинский хор создал уникальную атмосферу многоголосным пением в Успенском кафедральном соборе

Jo ajatus kissasta lievittää mielipahaa, kertoo tutkimus